Innostuksella kohti asiantuntijuutta
Muistatko, mikä oli ensimmäinen kesätyösi? Millaisia ajatuksia ensimmäiset kosketukset työelämään sinussa herättävät? Aloitin itse kesätyöurani sähkömoottoreiden kokoonpanolinjalla. Muistan elävästi, kuinka jännittäviä ensimmäiset päivät olivat ja toisaalta, kuinka palkitsevaa olikaan, kun lopulta osasin hoitaa työtehtäväni ilman apua. Vaikka tekemisen kautta ymmärsin, että tätä en halua tulevaisuudessa työkseni välttämättä tehdä, on kokemus minulle merkityksellinen.
Kun siirrytään teinivuosista hieman pidemmälle, päästään opiskeluaikaan, jolloin kesätyöhaku muuttuu vuosi vuodelta yhä suuremmaksi möröksi. Enää kesätyö sähkömoottoritehtaalla ei riitä, sillä tässä vaiheessa tulisi löytää niitä kuuluisia “oman alan hommia”. Olen kahden ja puolen vuoden opiskeluni aikana huomannut ympärilläni paljon epätietoisuutta ja ahdistusta tulevasta työelämästä. Valmistuminen häämöttää, mutta omaa innostusta vastaavaa työtä ei tunnu löytyvän. Kesätyöt antavat mahdollisuuden etsiä ja kokeilla. Ne luovat sillan opiskeluajan ja työelämän välille. Voimme kuvitella, mitä tapahtuu, jos silta on rikkinäinen.
Keskustelin muutama päivä sitten ystäväni kanssa, mitä viisaus tarkoittaa. Lopulta päädyimme keskustelemaan siitä, kuinka tärkeää on tiedostaa, mitä muut ajattelevat ja ymmärtää, miksi he ajattelevat niin kuin ajattelevat. Jatkuva pyrkimys oman maailmankuvan laajentamiseen muiden maailmankuvia ymmärtämällä vaatii uteliaisuutta ja omasta kuplasta poistumista. Tällaisella asenteella on suuri merkitys, sillä vasta kun haastamme omat näkemyksemme ja toimintatapamme, voimme oivaltaa jotain uutta.
Jo oman ajatusmaailman avulla voi saada merkittäviä asioita aikaan ja tämä tulisikin ottaa keskeisempään asemaan myös työelämässä. Työelämässä on arvokasta ohjata oikeat yksilöt oikeisiin yhteisöihin ja yhteisöt oikeisiin ympäristöihin. Näin päästään tilanteeseen, jossa innostunut joukko yksilöitä kokoontuu yhteisen tarkoituksen äärelle.
Jotta silta opiskelijoiden ja työelämän välillä olisi mahdollisimman vahva, tulisi opiskelijoille tarjota aidosti merkityksellisiä kesätöitä. Katseet pitäisi kääntää yhä enemmän opiskelijoiden vahvuuksiin innostuksen ja potentiaalin kautta. Opiskelija tai edes vastavalmistunut ei ole vielä valmis asiantuntija, eikä tarvitse ollakaan, sillä arvoa luodaan muillakin tavoilla. Kuten Barack Obamakin elämäkerrassaan toteaa: “Innostus korvaa koko joukon puutteita”.