Oletko yrittäjähenkinen ja tykkäät start-up pöhinästä?
Ruokakulttuurin tulevaisuus -projektin tarkoituksena on yhteistyössä yritysasiakkaan kanssa lähteä startup-hengessä muuttamaan maailmaa. Projektin ensimmäisessä vaiheessa keksitään ja toisessa vaiheessa toteutetaan ravintokulttuurinen innovaatio. Syksyllä 2022 projektin ensimmäisessä vaiheessa on tarkoituksena tehdä suunnitelma startup-pichin muodossa ja “myydä” se asiakkaalle, jotta he haluavat investoida teihin ja toteuttaa konseptinne. Tavoitteena olisi saada asiakkaalle aikaan fiilis, että “wow, vihdoin joku keksi tämän!”
Projektin kumppanina eli asiakkaana on erittäin tunnettu elintarvikealan yritys, jolla on liiketoimintaa ympäri Suomea. Heillä on pitkäikäinen ja kunnioitettu historia, jonka aikana ovat rakentaneet itselleen vahvan brändin ja uskollisen asiakaskunnan. He ovat erinomaisia tekemään asioita ns. perinteisellä tavalla, mutta nyt he haluavat haastaa itsensä ja olemassa olevan liiketoimintansa kokeilemalla jotain aivan uutta. Siihen tarvitaan juuri teidän apuanne!
Teidän tehtävänänne projektissa on edustaa itseänne ja tulevaisuutta, sillä nuorethan ovat tunnetusti tulevaisuus. Teidän tulee lisäksi pystyä perustelemaan ja kiteyttämään eli pitchaamaan se, mihin te tiiminä tulevaisuudessa uskotte.
Projektin tavoitteet:
- Tunnistaa, keksiä ja kehittää hyviä ideoita ja ratkaisuja kulttuuriseen ravinto-innovaatioon liittyen
- Tehdä parhaasta ideasta startup-pitch, joka pitää sisällään konkreettisen toteutussuunnitelman pilotista, pitkän aikavälin suunnitelma skaalaukseen, sekä taloudelliset tavoitteet ja ehdotukset jatkosta
Projektin toteutus:
- Toteutus syyskuu-marraskuu (3kk)
- Lenzin puolesta perehdytys pe 9.9.
- Projektin kick-off asiakkaan luona (ti 13.9.), tiedonkeruu ja innovointi (syyskuu)
- Ideoiden esittely ja parhaan idean valitseminen (lokakuu)
- Startup-pitch (marraskuu)
- Projektin päättäminen ja jatkosta sopiminen (marraskuu-joulukuu)
- Suurin osa työstä tehdään etänä
- Osa-aikainen, työtunteja keskimäärin 15h viikossa
- Työskentely kevytyrittäjänä, tuntihintana 15€ + ALV
Projektin aikana tulette saamaan tukea asiakkaalta ja he ovat erittäin toiveikkaina ja innokkaina mukana tässä hankkeessa. Lopputyön eli startup-pitchin esittelette asiakkaan johtoryhmälle ja parhaimmassa tapauksessa he haluavat lähteä rakentamaan kanssanne ehdotusta heti keväällä 2023. Lopputulos ja tulevaisuuden tavoitteet riippuvat työstänne, mutta yksi mahdollisuus on (jos järkevää suhteessa ehdotukseen), että perustatte jopa uuden yrityksen asiakkaan tukemana konseptiin liittyen.
Toiveenamme on, että annatte tällä upealle mahdollisuudelle kaikkenne ja että teette sen yhteistyön voimin. Lähdetään voittamaan, mutta jos ei onnistuta, niin tavoitteellisesti: “epäonnistutaan kunnolla!”
Hakuvaiheessa teidän tulee valita itsellenne sopivin rooli, mutta, kuten start-upeissa yleensä, kaikki tekevät vähän kaikkea. Rooleja määrittäessä olemme pyrkineet miettimään osaamistarvetta myös projektin seuraaviin vaiheisiin, mutta mikäli et kuitenkaan tunnista itseäsi niistä, ja projekti itsessään on sinulle ns. “unelmaprojekti”, niin voit hakea myös Jokeri-rooliin.
Lähetä hakemus viimeistään sunnuntaina 7.8.
Palvelumuotoilijan roolissa päävastuunasi on ruokainnovaatio-idean kokonaisvaltainen suunnittelu, sekä mahdollisen asiakaskunnan scouppaus. Ketä innovaatio palvelee, kenelle sitä suunnitellaan ja mikä tekee innovaatiosta kiinnostavan? Innovaatiolle on tärkeää sen ympärille rakennettu tukiverkosto, joka on tarkkaan mietitty, ennen kuin innovaatiota lähdetään viemään konkretiaan – palvelumuotoilussa tartutaan juuri tähän aspektiin ja mietitään palvelukokonaisuus innovaation ympärille.
Työtehtäviisi tulee kuulumaan eri palvelukokonaisuuksien hahmottamista ja kuvaamista itse idean ympärille, benchmarkkausta, sekä käyttäjälähtöistä suunnittelua. Tässä roolissa arvostamme sinussa sitä, että pystyt hahmottamaan suuriakin kokonaisuuksia ja luomaan järjestystä kaaokseen. Olet rohkea kysyjä ja selvittäjä tilanteissa, joihin liittyy paljon epäselvyyksiä ja joissa oikeita ratkaisuja ei ole olemassa.
Jokainen tiimi tarvitsee osakseen henkilön, joka osaa kiteyttää monimutkaiset asiat yksinkertaiseen, ymmärrettävään ja mielenkiintoa herättävään muotoon! Tässä projektissa tehtävänä on ideoida ruokakulttuuri-innovaatio ja jotta projektilla olisi jatkoa, teidän tulee pitchata idea eteenpäin ja saada muutkin innostumaan siitä. Viestinnällisen tarinankertojan roolissa pääset huolehtimaan siitä, että tiimi onnistuu esittämään ajatukset ja ideat mielenkiintoisesti niin suullisesti kuin kirjallisestikin. Roolissa tehtäviisi voi kuulua esimerkiksi konseptoinnin, ideoinnin tai muun keskustelun tiivistäminen ja tarinallistaminen, prototyyppien luonnehdinta konseptoinnin pohjalta ja sidosryhmäviestintä, esimerkiksi asiakasyrityksen edustajille.
Jotta ideasta saadaan menestyksekäs tuote, tiimi tarvitsee henkilön, joka huolehtii, että idea on taloudellisesti kannattava ja kaupallistettavissa. Liiketoiminta-analyytikkona tehtäväsi on varmistaa innovaation liiketoiminnallinen toimivuus ja kannattavuus. Tässä roolissa arvioit sekä liiketoiminnan kannattavuutta, että tuotteisiin liittyvien palveluiden tuottamaa arvoa asiakkaille ja yrityksille. Vastuullasi on myös tuotteen vastuullisuuden miettiminen talouden, sosiaalisen impaktin ja ympäristön näkökulmasta, sekä itse vastuullisuusviestinnän kehittäminen.
Työtehtäviisi voi kuulua kannattavuuslaskelmien ja arviointien tekemistä, asiakastutkimusta, asiakkaan tarpeiden selvittämistä ja konseptin kannattavuuden parantamisen mahdollistamista. Tässä projektissa toteutustapa on vapaa, joten prototyyppien luominen saattaa tulla ideointi-osuudessa eteen – siispä on plussaa, mikäli sinulta löytyy osaamista nettisivujen suunnittelusta tai softan puolelta, tai pelkästään kiinnostusta oppia näistä lisää! Tämä ei ole kuitenkaan missään nimessä vaatimus tässä roolissa.
Jokainen hyvä idea tarvitsee tuekseen henkilön, joka aktiivisesti promoaa ideaa ja saa ihmiset innostumaan siitä. Tässä projektissa halutaan luoda kulttuurinen muutos ja disruptoida koko elintarvikealaa. Jotta tämä on mahdollista, tiimi tarvitsee henkilön, joka saa viestin perille kuluttajille ja pystyy kaupallistamaan idean.
Growth leadin vastuulla on jalkauttaa tiimin innovoima tuote ja rakentaa potentiaalinen ja innokas käyttäjäkunta sen ympärille. Onko se sitten crowdsourcingin tai foorumin kehittämisen muodossa, that’s up to you! Kuitenkin tässä projektin ensimmäisessä vaiheessa yhteisön rakentaminen idean ympärille on yksi kriittisimmistä asioista, sillä sen pohjalta saadaan ymmärrystä siitä, ketkä meidän asiakkaita ovat! Roolissa keskeisenä osana onkin kasvun mahdollistavan yhteisön rakentaminen konseptin ympärille.
Visionääri on roolina erittäin kulttuuripohjainen ja tämän projektin aihe on sinulle merkityksellinen by default. Tämä rooli on sinulle, joka olet aidosti erittäin “passionate about food”. Tykkäät ruuasta ja ymmärrät konteksteja missä ruokaa käytetään ja millä tavalla. Tutkimalla ihmisten käyttäytymistrendeja, sinulla on mahdollisesti jopa ajatusta siitä millaiseksi meidän ruokailu voisi tulevaisuudessa kehittyä. Sinä olet se “founderi”, jolla on visio siitä miten teidän tiimi voisi tulevaisuudessa mullistaa ruokailun ja sitä kautta ihmisten tavan elää. Mietit asioita, kuten että tulevaisuuden asunnoissa ei välttämättä tarvitsisi edes olla keittiötä, sillä meillähän on Wolt. Et ajattele laatikon ulkopuolelta vaan ajattelet kuin laatikkoa ei edes olisi!
Tässä projektissa halutaan luoda jotain täysin uutta ja koko projektin konsepti on meille uudenlainen, joten meilläkään ei ole kaikkia vastauksia siihen, mikä olisi juuri paras tiimikokoonpano, emmekä voi varmuudella tietää millaisia rooleja projektin menestymiseen vaaditaan. Siksi meillä on Jokerirooli! Erilaiset osaamisalueet ja kiinnostuksen kohteet ovat äärimmäisen arvokkaita. Meitä kiinnostaa kuulla, mistä asioista juuri sinä innostut! Entä miten niitä voisi hyödyntää tässä projektissa?
Hae siis rohkeasti tähän rooliin, mikäli et löytänyt itseäsi muista kuvauksista, mutta kiinnostuit tästä projektista! Tämän roolin yhteydessä on kuitenkin yksi haaste heti alkuun: sinun tulee pystyä perustelemaan meille miksi sinun osaamisesi olisi täydellinen fitti tähän projektiin ja kertoa, mitä muuta osaamista tässä projektissa olisi sinun lisäksi, eli perustella meille millaisen Dream Teamin rakentaisit tälle projektille!