Kun ihmisiltä kysyy heidän unelmistaan ja elämän tavoitteista, lienevät merkityksellinen työpaikka ja kumppani tai perhe aika korkealla prioriteettilistalla. Voi kuitenkin tulla yllätyksenä, että sitä unelmien kumppania tai unelmien työpaikkaa ei ihan noin vain saadakaan. Itsekin olen käyttänyt hävyttömän paljon aikaa sekä Tinderiin että töiden hakemiseen. Olenkin huomannut molemmissa aktiviteeteissa seuraavia yhtäläisyyksiä, joista hieman rosoisesti tässä blogitekstissä karrikoin.

1. Ennen oli helpompaa, nykyään vaikeampaa

En ole ainakaan tietääkseni etsinyt töitä tai kumppania esimerkiksi 50 vuotta sitten. Muistan kuitenkin elävästi vaarivainaani kommentit siitä, kuinka hän nuorena vain käveli sahalle ja sai työpaikan tuolta istumalta. Yhteiskunta on muuttunut digitalisaation, automaation ja globalisaation myötä digitaaliseksi palveluyhteiskunnaksi. Tätä myötä merkityksilliset työpaikat ovat jotain, mistä pitää kilpailla. Yhteen työpaikkaan on helposti satoja muita motivoituneita hakijoita. Kun taas ennen korkeakoulutus oli lähes tae työllistymisestä, nyt taas korkeakoulutettujen työttömyyden määrä on räjähtänyt. Ei siis ihme, että kilpailu on kasvanut.

Miten tämä sitten vertautuu Tinderiin tai nettideittailuun? Tinderin on sanottu vaikeuttaneen pariutumista, sillä esimerkiksi ghostaaminen ja jatkuva epätietoisuus ovat arkipäivää. Voidaan siis sanoa, että huonoja vaihtoehtoja Tinderissä riittää, mutta aidosti merkityksellisiä ihmissuhteita saa kyllä etsiä – aivan kuten merkityksellisiä työpaikkoja. Enää ei voida mennä lavatansseihin ja löytää elämänsä rakkautta, vaan sen joutuu kaivamaan Tinderin loputtomasta suosta.

2. CV on kuin Tinderprofiili – eli aivan surkea katsaus ihmiseen

CV on paska. Se on representaatio ihmisen työkokemuksesta, jossa koitetaan vain korostaa itseään ja omaa aiempaa tekemistä. Eihän se kokemus tee kenestäkään ihmisenä tai työntekijänä parempaa. Työkokemus ei ole tae innostuksesta tai rohkeudesta työnteon suhteen, joita kuitenkin nykypäivän työelämässä vaaditaan. Työelämä ei ole enää mekaanista ja CV itsessään sivuuttaa innostuksen ja potentiaalin lähes täysin.

CV:tä voi verrata Tinderprofiiliin: lyhyt ja könkkö katsaus ihmiseen. CV:n eikä Tinderprofiilin pohjalta voi mitenkään tietää, millainen ihminen oikeasti tosipaikassa on, mutta molemmilla on sama funktio oman sädekehän kiillottamisesta.

“Minä olen parempi sun kumppaniksi/työntekijäksi!”

Lopetetaan se ihmeellinen CV:n tai Tinderprofiilin optimointi ja keskitytään sen sijaan siihen, että mikä on todenmukainen kuva meistä ja meidän arvoista.

3. Määrällisesti tarjontaa riittää, laatu on taas toinen kysymys

Avaa Duunitori. Tai avaa Tinder. Mitä niistä löytyy? Paljon työapaikkailmotuksia ja paljon Tinderprofiileita. Seuraavaksi yritä etsiä ilmoitus tai profiili, josta kiinnostut. Auts. Ei olekaan ihan yhtä helppoa, mutta lopulta löysit sen yhden. Viimeisin, mutta vaikein vaihe tulee tässä: yritä saada ilmoituksessa oleva työpaikka tai profiilissa oleva henkilö kumppaniksesi. Nyt vasta menikin vaikeaksi.

Tätä kaavaa sitten toistetaan kerta toisensa perään. Ja miksipä ei: kenen nyt pitäisi tyytyä huonompaan kumppaniin tai huonompaan työpaikkaan. Ei kuitenkaan mikään ihme, että epätoivo voi iskeä. Pahintahan tästä tekee sen, että suositut työpaikat ja suositut profiilit ovat suosittuja syystä, joten kärjistetysti kilpailua riittää. Ja samaan aikaan puhutaan työvoimapulasta ja ihmisten yksinäisyydestä, vaikka tarjontaa riittäisi. On tämä hulluksi mennyt.

4. Kun vihdoin pääsee lähelle, usein joutuu pettymään

Vihdoin kutsu työhaastateluun tai onnistuneet treffit takana. Päälimmäisin fiilis lienee innostus ja itsevarma olo. Klassinen sanalasku “ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa” pätee taas tässäkin. Eteenpäin menevä rekryprosessi tai alkava tapailusuhde ei ole vielä tae mistään. Epävarmuus on edelleen läsnä ja usein voi käydä niin, että rekrytoija tai tapailukumppani valitsee toisen, ainakin “aina löytyy joku parempi” -ajattelun pohjalta. Mikään ei ole koskaan varmaa, ennen kuin mustaa on valkoisella, jos edes silloinkaan.

Summa summarum

Deittailu on vaikeaa ehkä ihan syystä, eikä meillä Lenzillä ole poppaskonsteja siinä menestymiseen. Työnhaulla ei sen sijaan ole mitään syytä olla niin stressaavaa, hankalaa ja kuormittavaa, kuin mitä se nyt on. Tietysti pieni jännitys kuuluukin asiaan merkityksellistä työtä haettaessa, mutta työnhakijoiden karkea arvottaminen vain työkokemuksen pohjalta on väärin.

Työnhaun tulisi lähtökohtaisesti hyödyttää hakijaa siitä huolimatta, että saako työpaikkaa vai ei. Tämä voi tapahtua esimerkiksi itsetutkiskelun ja reflektoinnin tai omien tavoitteiden kirkastamisen kautta. Tähän Lenzin rekrytointiprosessikin pohjautuu ja olemmekin siitä erityisen ylpeitä.

Loppukaneettina haluaisin toivottaa isot tsempit kaikille työnhakijoille ja deittailijoille, sitä nimittäin tarvitsette. Toivoisin myös, että jokainen tämän lukenut työnantaja ja rekrytoija voisi miettiä, että miten sen teidän rekrytointiprosessin voisi tehdä sellaiseksi, ettei se olisi niin perseestä. Tehdään siitä työnhausta yhdessä vähemmän tindermäistä jookos.