Rekrytointi on yksi työelämän ikivihreitä keskustelunaiheita. Rekrytoinnin ympärille onkin rakentunut ihan oma ammattikuntansa, joka edellyttää tietynlaista asiantuntijuutta. Siitä huolimatta rekrytointiin ei ole löytynyt yhtä ainoaa toimivaa tapaa: jokainen rekry onkin tavalla tai toisella erilainen. 

Rekrytoinnin arkkityyppi rakentuu kuitenkin seuraavista elementeistä:

• Ansioluettelo eli CV, jossa tuodaan esille seuraavia asioita
  • Koulutus
  • Työkokemus
  • Osaaminen
• Hakemuskirje, jossa tuodaan esille seuraavia asioita
  • Oma persoona
  • Omat kiinnostuksenkohteet
  • Kiinnostus työtehtävää kohtaan
  • Täsmennykset CV:seen
• Työhaastattelu

Tämä arkkityyppi on yleisesti todettu melko toimivaksi ja siksi se onkin erilaisissa muodoissa käytetty valtaosassa rekrytointeja. Kaavamaisessa rekrytoinnissa on kuitenkin huomattu ennen kaikkea yhdenvertaisuuteen liittyviä ongelmia ja esimerkiksi anonyymi rekrytointi on kasvava trendi. Rekrytointia tuleekin ehdottomasti viedä oikeudenmukaisempaan ja yhdenvertaisempaan suuntaan. 

Erityisesti näin opiskelijan näkökulmasta suurin epäoikeudenmukaisuuden lähde rekrytoinnissa on työkokemuksen tarpeeton painottaminen. Opiskelijoilla usein on melko vähän työkokemusta, varsinkaan omalta alalta. Tuntuu, että CV:tä ja työkokemusta kysytään välillä vain siksi, että se nyt vaan on tapana. Opiskelijaa rekrytoidessa kannattaa miettiä, että mitä lisäarvoa työkokemuksen kysyminen oikeastaan edes tuo. Tuohon kysymykseen Lenz on löytänyt vastauksen, jonka pohjalta on syntynyt Lenzin ydinidea:

“What students might lack in work experience, they make up in their potential and enthusiasm”

Tuolla filosofialla minut itsekin rekrytoitiin Lenzille. Tuntui absurdilta hakea töitä ilman, että minulta edes kysyttiin CV:tä tai työkokemusta. Tuntui, että vihdoin olen muiden hakijoiden kanssa samalla viivalla, vaikka en ollut tehnyt päivääkään oman alan työtehtäviä. Työkokemuksen sijaan hakuprossesissa sukellettiin esimerkiksi siihen, millaisena itse näen maailman, miten itse haluan kehittyä ja mitkä ovat suurimmat intohimoni. Hakemus pohjautui siis ennen kaikkea hakijan tulevaisuusorientoituneisuuteen, arvoihin ja innostuksen kohteisiin. Koska hakemus tehtiin vastaamalla useaan lyhyempään kysymykseen esseemuotoisesti, pääsi omaa tulevaisuutta ja unelmia tarkastelemaan useasta eri näkökulmasta.

Ehkä parasta Lenzille hakiessa oli se, että vaikka en olisi päässyt rekryprosessissa jatkoon, olisi minulle silti jäänyt jotain aidosti hyödyllistä käteen. Siinä on mielestäni onnistuneen ja hyvän rekrytointiprosessin ydin. Sehän nyt on päivänselvää, että CV:tön rekrytointi ei toimi kaikkiin tehtäviin. Esimerkiksi asiantuntijatehtäviin rekrytoidessa erinomainen tapa on kysyä kysymyksiä, joiden kautta täsmennetään tai tuodaan uutta näkökulmaa omaan asiantuntijuuteen – myös työkokemuksen kautta. Opiskelijoiden osalta monella oma ammatti-identiteetti, puhumattakaan asiantuntijuudesta, voi olla melko hukassa. Siksi juuri Lenzin tulevaisuuteen orientoitunut hakuprosessi on erityisen hyvä, sillä se on opiskelijoiden laatima ja tehty opiskelijat mielessä pitäen.

Toki nyt puhun ainoastaan hakemuksen ensimmäisestä, kirjallisesta vaiheesta. Eikä Lenzinkään hakuprosessi ole täydellinen tai ainoa oikea tapa rekrytoida opiskelijoita. Se mitä koitan sanoa, on että varsinkin kokemattomamman opiskelijan perspektiivistä työnhaku on haastavaa. Opiskelijoita rekryttäessä tulisi fokusoitua vähemmän työkokemukseen. Ihan jo siksikin, että erityisesti oman alan työkokemus voi jakautua opiskelijoiden keskuudessa hyvinkin epätasaisesti. Sen sijaan fokuksen tulisi olla siinä palavassa innostuksessa ja intohimossa, mikä opiskelijoilla on.

“Kunhan vain saisin sen yhden näytön paikan… Sen yhden kerran jalan oven väliin… Sen yhden merkinnän CV:seen oman alan tehtävistä…”

Näitä ajatuksia olen itsekin paljon mielessäni pallotellut ja epävarmuus omasta osaamisesta, ammatti-identiteetistä ja tulevaisuudesta on ollut usein läsnä. Tietenkään kokemuspohjainen rekrytointi ei ole ainoa syntipukki, mutta ei se asiaa ainakaan auta. Kun opiskelijoita rekrytoidessa heivataan CV romukoppaan ja siirretään fokus opiskelijan tulevaisuuteen ja intohimoon, on rekryprosessi opiskelijalle aidosti antoisa ja mieluisa. Ei ole mielestäni mitenkään ylimielistä sanoa, että monien suurempien organisaatioiden tulisi ottaa Lenzin rekryprosessista mallia.